Artikkelit

Vammalan lukion opiskelijoiden tekemiä monimediaisia tuotoksia

Tässä kehityspsykologian kurssilta hienomotoriikan tarkastelua videona.

Janika Siron esitys eutanasiasta etiikan kurssilta. Pilvi Peuramäen, Anna Peuraniemen, Erika Saarisen ja Eveliina Katajiston video etsivästä nuorisotyöstä:  Video etsivästä nuorisotyöstä  Työn aihe nousi esiin, kun käsittelyssä oli nuorten  syrjäytymisen estämiseksi kehitetyt keinot.

Seurakunnan nuorisotyöntekijän ajatuksia syrjäytymisestä videolla, jonka tekijöinä olivat Alma Ryökkynen ja Minttu Hoipo.

Nettiriippuvuus ja sen tuomat ongelmat olivat myös tarkastelun kohteena. Miika Rajakallio ja Sakari Mäkinen tekivät netissä kyselyn ja tarkastelivat aihetta näin.

Monimediaisuutta ja tietoteknisiä valmiuksia kehitetään lukion kursseilla

Vammalan lukion lehtorit Kasper Kouvo ja Eija Koski ovat  tänä keväänä mukana Pirkanmaan alueellisessa koulutuksen kehittämishankkeessa. He kuuluvat  kehittämistiimiin, jonka tarkoitus on ideoida opiskelijoiden  tvt-taitoja hyödyntäviä oppimistehtäviä. Heidän kohteenaan on erityisesti monimediaisten tehtävien kehittäminen ja oman työn ja kurssien rikastaminen erilaisilla oppimisen muodoilla.

Kouluissa on tietenkin kauan jo teetetty monenlaisia eri välineitä hyödyntäviä oppimistehtäviä. Kasper Kouvo ja Eija Koski pyrkivät nyt hyödyntämään erityisesti opiskelijoiden omia tvt-taitoja ja kekseliäisyyttä. Kurssien rikastamisessa pyritään  aktivoimaan opiskelijoita itse ajattelemaan ja tekemään.

Näilläkin sivuilla julkaisemme opiskelijoiden tekemiä tuotoksia. Seuraavassa on esimerkiksi

Janika Siron esitys eutanasiasta ja

Pilvi Peuramäen, Anna Peuraniemen, Erika Saarisen ja Eveliina Katajiston video etsivästä nuorisotyöstä:  Video etsivästä nuorisotyöstä  Työn aihe nousi esiin, kun käsittelyssä oli nuorten  syrjäytymisen estämiseksi kehitetyt keinot.Alma Ryökkysen ja Minttu Hoipon video myös syrjäytymisen ehkäisyyn liittyen.

 

 

 

EARTH HOUR 23.3.2013 klo 20.30-21.30

Kirjoittaja: Janika Siro, Vammalan lukion opiskelija

 

Lauantaina  illalla valot sammuvat tunniksi ympäri
maailmaa, kun ympäristöstään huolestuneet osallistuvat tähän hiljaiseen
kampanjaan. Earth Hour –tapahtuman tarkoituksena on näyttää ihmisten halu
pelastaa tästä maapallostamme se, mikä on vielä pelastettavissa, yhteisvoimin
siinä voisimme onnistua. Sen tärkeänä tehtävänä on myös herättää päättäjiä:
Näettekö, me olemme valmiita. Nyt on teidän aikanne tehdä joitakin
konkreettisia päätöksiä luonnon ja ilmaston hyvinvoinnin edistämiseksi!

Earth Hour on WWF:n järjestämä kampanja, joka toistuu
vuosittain maaliskuun lopulla. Se sai alkunsa vuonna 2007, ja on siitä lähtien
joka vuosi kerännyt enemmän ja enemmän yksittäisiä ihmisiä, kuntia ja yrityksiä
ilmaisemaan huolensa maapallon tilasta. Tapahtumalla on omat Facebook-sivut,
joilla yli 11 000 yksityistä suomalaista on ilmoittanut osallistuvansa.
WWF:n sivuilla osoitteessa wwf.fi/earthhour näkyy luettelo osallistuvista
suomalaisista yrityksistä. Samoilla sivuilla on näytetty vuosittain
satelliittikuvaa maapallosta, joten sieltä voinee tänäkin vuonna seurata
tapahtuman näkyvyyttä. Myös lukuisten kuuluisien nähtävyyksien, kuten
Eiffel-tornin ja Gizan pyramidien valaistukset on sammutettu useampana vuonna.

Tuntuu, ettei tunnin valojen sammuttamisella saa mitään
aikaan, mutta, niin kliseistä kuin se onkin, pienistä puroista syntyy suuri
meri, tässä tapauksessa ympäristöstä välittämisen ja vastuullisuuden valtameri.
Ennen kaikkea Earth Hour lienee symbolinen ele – olen valmis tekemään jotakin,
olemaan osa jotain suurempaa, taistelemaan planeettamme puolesta. Liity mukaan
taistelujoukkoihin WWF Suomen sivuilta ja katso muutkin ympäristön- ja
luonnonsuojeluvinkit samasta osoitteesta! Yhden ihmisen ei silti tarvitse
pystyä kaikkeen. Yhdessä meissä on voimaa, kun jokainen tekee jotakin, voimme
saada aikaan suuria asioita.

Vammalan lukio tarjoaa paljon työelämävalmiuksia

 katso tyttöjen tanssi

katso video vanhoista

IIna,Alma ja Eveliina       klikkaa nimiä ja kuuntele

Klikkaa seuraava Vammalan lukion linkkiä alla :

Vammalan lukio

Vammalan lukion avoimessa illassa nostettiin esiin lukiokoulutuksen merkitys työelämävalmiuksien antajana ja vahvistajana.

Lukio on suorin tie korkeakouluihin, joista varmimmin työllistyy tilastojenkin mukaan.

 

kuvassa: Eveliina Vuokko, Iina Honkakoski, Alma Ryökkynen

kuuntele lukiomainos vakooja helmik

 

kuuntele lp ja sb- mainos

Tervetuloa tutustumaan Vammalan lukioon 6.2. 2013 kello 18 alkaen!

Tervetuloa tutustumaan Vammalan lukioon!

Avoin ilta on tarkoitettu toisen asteen  jatko-opintoja suunnitteleville ja heidän vanhemmilleen. Illan aikana tutustutaan lukion  monipuoliseen kurssivalikoimaan, kurssivalintojen tekemiseen ja lukio-opintojen järkevään suunnittelemiseen sekä yhdistelmätutkinnon (ammattilukio) suorittamiseen. Vierailijoilla on myös mahdollisuus tutustua lukion opettajiin maksuttoman kahvitarjoilun lomassa. Kuuntele tästä:  lukiomainos vakooja helmik

Lisätietoja saat Vammalan lukion opolta Eija Koskelta  0405060530

Vammalan lukio vietti tunnelmallisen joulujuhlan ja toivottaa hyvää joulua

Vammaln lukion opiskelijat ja henkilökunta kokoontuivat lauantaina 22.12. 2012 ensin hartaaseen joulujuhlaan   Tyrvään kirkkoon ja kirkon jälkeen iloiseen puurojuhlaan lukiolle. Vammalan lukion joulujuhlan teema oli kansainvälisyys. Lukion salissa puuron syönnin jälkeen kuultiin videotervehdykset ystävyykouluilta Saksasta, Italiasta ja Virosta ja tietenkin oman koulun kansainvälisille ystäville lähetetty videotervehdys. Iloisen ja monipuolisen juhlan kruunasi lukion ilmaisutaidon ryhmän näytelmä” Joulupukin kuuma linja”, jossa mm. joulupukit ja pakkasukko kilpailivat paremmuudesta, samoin myös muorit.

 

 

 

 

 

 

 

 

Valtteri Seppälä ja Emmi Jokela lukivat jouluevankeliumin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Enni Yli-Vainio ja Aleksi Sandroos lukivat lukiolaisten esirukouksia.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vammalan lukion joulujuhlaperinteisiin on jopitköään kuulunut  juhlava joulupuuron syönti salissa, jossa pöydät on liinoitettu ja koristeltu kynttilöin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joulupukin kuuma linja

 

Vammalan lukiolla Kaamoskarkelot 17.11. klo 19 alkaen

Perinteiset, hauskat Kaamoskarkelot taas Vammalan lukiolla: Tervetuloa! Vammalan lukion Kannatusyhdisty ry ja Vammalan lukio ja lukion oppilaskunta järjestävät 17.11. klo 19 alkaen taas Kaamoskarkelot. Luvassa hauskaa ohjelmaa, mm. Arton sohvalla -tv -show. Tanssia tahdittaa Hateles.  Tule mukaan mukavaan iltaan! Lippuja saa ennakkoon Tyrvään Kirjakaupasta käteisellä 13 euroa/kpl, ovelta 15 euroa. Karkeloissa on iltabuffet Vammalan Saluunasta. Ruokailun hinta on 15 euroa.