Abiturientti monien kysymysten äärellä

 

//Tiedätkö sen loputtoman kysymysvirran, joka haarautuu joka puolelle? ”Mikä sinusta tulee isona? Mitä aiot kirjoittaa? Menetkö jonnekin valmennuskurssille? Miksi sopisit juuri sille alalle? Vieläkö sinusta tulee eläinlääkäri? Mitä miksi vieläkö siksikö?”

Tiedätkö myös sen tunteen, kun vastaus jokaiseen kysymykseen on ”en tiedä”?

Viimeinen vuosi koulussa, oli koulu sitten yläaste, lukio tai ammattikoulu, on raskas. Loppukokeiden ja viimeisten koetuksien jälkeen pitäisi jo tietää, mitä haluaa tehdä seuraavaksi ja mitä haluaa tehdä koko loppuelämänsä. Ilman todellista kutsumusta on vaikea tietää, mitä tahtoo tehdä vielä 50 vuoden päästä. Nuorelle uuden koulupaikan valinta on vaikea, mistä kertoo stressillä höystetyt unettomat yöt ja opinto-ohjaajan ahdistelu sähköpostilla. Niskaan hengittävät sukulaiset ja liian monet kouluvaihtoehdot eivät auta asiassa.

Jos vain valitsee jotain mukiinmenevää, laittaa hakemuksen ja pääsee koulutukseen, jos pääsee. Itsensä voi kituuttaa läpi jokaisesta kurssista ja elämänsä helpottavimpana päivänä voi saada käteensä todistuksen, jos on ollut tarpeeksi uhrautuva. Alan työtä voi tehdä, mutta sisimmässään haaveileekin aivan toisenlaisesta elämästä. Allekirjoittanut, kuten varmasti kaikki muutkin, tahtoo kouluttautua ammattiin, jossa tietää viihtyvänsä, mutta aina ei saa mitä tahtoo. Sen takia ei pidä kuitenkaan lannistua, vaan jatkaa eteenpäin pää pystyssä.

Nuorella on koko elämä aikaa miettiä, mitä tehdä elämällä. Aina voi hakeutua uuteen kouluun ja hankkia itselleen uuden ammatin, mutta elämänsä kauhukomedian voi miltei nähdä silmissään, jos on tarpeeksi epäuskoinen. Tuntuu, että mitä enemmän käyttää vuosia ja hakemuksia täydellisen koulun löytämiseen sitä vaikeampi on päästä uuteen kouluun. Kyynisenä ajattelee, että vanhana ei kuitenkaan enää opi mitään, joten elämä on käsissä tässä ja nyt. Jos ei tiedä, mitä haluaa opiskella ja tehdä elämässään, voi lohduttaa itseään sillä, että on monia muitakin, jotka eivät vielä tiedä mitä tehdä tulevaisuudessa. Huvittavinta on kuulla se jo eläkkeellä olevan ihmisen suusta, jolla on kuitenkin ollut hyvä elämä tietämättömyydestään huolimatta.

Vaikka elämä tuntuu kovin toivottomalta tietämättömän mielessä, ei unelmiaan sovi hylätä unholaan. Jokainen on oman tiensä kulkija ja parasta on toteuttaa itseään valitsemallaan tavalla. Jos uusi opiskeltava koulu ei miellytä, voi ilon repiä muualta: opiskelutovereista ja opiskelijaelämästä. Uuden koulupaikan valitseminen ei ole maailman mullistavin asia, vaikka se siltä saattaakin tuntua. Tärkeintä on pitää mieli avoimena ja pysyä positiivisena, sekä hakea kouluun. Hölmöintä on jäädä kotiin odottelemaan tulevaisuutta, joka saattaakin olla takana hyvin pian.//

 Kirjoitti Vammalan lukion abiturientti keväällä 2012

Kirjoita vastaus

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.