Kuukausittainen arkisto: marraskuu 2015

Vammalan lukiolaiset toiseksi historiakilpailussa

historianosaajatVammalan lukion joukkue sijoittui toiseksi Satakunnan Kansan ja Satakunnan Historianopettajat -yhdistyksen järjestämässä historiakilpailussa, jonka aiheena oli tänä vuonna Teollistumisen aika, 1750-1939. Joukkueeseen kuuluivat Mikael Mäki-Soini, Katri Niemi ja Saku Koski-Vähälä valmentajanaan koulumme historian sekä yhteiskuntaopin opettaja Jarmo Viitanen.

Tie finaaliin selvitettiin kahdenkymmenen kysymyksen alkukarsinnan perusteella, johon osallistui Vammalan lukiosta yhteensä 3 joukkuetta. Koko kilpailuun osallistui joukkueita 15 eri lukiosta Satakunnan alueelta. Jo karsinnassa joukkueen sisäinen kemia toimi loistavasti ja finaalin ehdoton valttikortti, rento asenne kilpailua kohtaan, leimasi joukkueen suoritusta koko alkukilpailun ajan. Ongelmia tuottivat muutamat sananselitystehtävät, luddiitti ja zaibatsu sekä enemmänkin maantieteelliset kysymykset muun muassa kanavista, mutta yhteistyöllä ja terävällä päättelykyvyllä joukkue onnistui saamaan Vammalan lukion parhaat pisteet.

Joka koulusta lähetettiin tarkastajille paras suoritus joista viisi parasta joukkuetta tulisi pääsemään finaaliin. Jännitys olikin suuri, kun joukkue odotti tietoa finaalipaikan lunastavista joukkueista ja riemu vielä suurempi, kun finaaliin pääsy varmistui. Alkoi rankka harjoittelu. Järkevästi joukkue jakoi voimiaan ja teki sopimuksia, kuka kertailisi mitäkin.

Vihdoin kilpailun päivä koitti ja iltapäivällä joukkue lähti kohti Poria Jarmo Viitasen retrohenkisellä BMW:llä. Matkalla lähes minkäänlaista jännitystä ei ollut havaittavissa. Kilpailupaikalle päästyään joukkue nautti vielä nopeat kahvit ja sitten asettui Vammalan lukiolle varatulle paikalle valmistautumaan kilpailuun. Jo alusta asti oli selvää, että Vammalan lukion asenne kilpailua kohtaan oli kohdallaan ja joukkueen pöydästä remahti aika ajoin nauru siinä missä muut joukkueet vaikuttivat äärimmäisen keskittyneiltä ja vakavilta.

 

Kilpailussa joukkueelle näytettiin välillä videoita ja kuvia, joista piti tunnistaa erinäisiä asioita ja välillä taas kysyttiin ihan tavallisia kysymyksiä. Pistetaulu oli koko ajan näkyvillä, mikä oli omiaan lisäämään jännitystä. Jotkut kysymykset olivat todella ongelmallisia, mutta alkukilpailun tapaan Vammalan lukion joukkue kykeni kerta kerran jälkeen hyviin suorituksiin järkeen perustuvan päättelyn avulla. Pitkään joukkue oli jaetulla kolmannella sijalla, mutta muutaman turhan epäonnistumisen vuoksi tippui kilpailun loppuvaiheilla neljänneksi.

Huolimatta toiseksi viimeisestä sijasta Vammalan lukion joukkueen onnistui pitää päänsä kylmänä ja välttyä sortumasta turhaan hermoiluun. Joukkueen nousulle antoi lähtölaukauksen Saku Koski-Vähälän tieto, jota kenellekään muulla koko kilpailussa ei ollut – kysymys kuului ”Minkä maan rahayksikkö on forintti?” ja siinä missä muitten kilpailijoiden kasvoilla näkyi hämmentynyt irvistys, loisti Koski-Vähälän kasvoilla varmuuden hymy. ”Joku vaihto näihin rahoihin kun meni Budapestiin”, hän sanoi ja Unkari olikin oikea vastaus.

Mikael Mäki-Soinin ja Katri Niemen yhteisonnistumisena mainittakoon kilpailun viimeinen kysymys, joka liittyi Oli lautalla pienoinen kahvila –elokuvan kohtaukseen. Kysymys kuului, mitä energianlähdettä ja työvälinettä videonpätkässä, jossa tukkijätkät uittivat tukkia ja haitaria soittava mies ajatti hevosta ympyrää, käytettiin. Katri Niemi tiesi energianlähteen olleen hevoskierto ja Mikael Mäki-Soini työvälineen olevan nimeltään keksi. Tämä sinetöi Vammalan lukion toisen sijan.

Alkoi innokas tuuletus ja iloiset hymyt loistivat joukkueen kasvoilla. Kaikki olivat ylpeitä itsestään ja myöhemmin ajatellen kokivat saaneensa historiatietouden lisäksi oppia myös yhteistyön tärkeydestä.  Kirjoitti Katri Niemi