Kuukausittainen arkisto: joulukuu 2013

Vammalan lukion tunnelmallinen joulujuhla

Enni Yli-vainion urkuesitys  aloitti Vammalan lukion väen joulukirkon lauantaiaamuna varhain Tyrvään kirkossa.

 

 

 

 

 

Kirkossa esiintyi myös kauniisti lukiolaisten kuoro. Keskeltä kirkon lattiaa laulu kaikui ihanasti ja puhtaasti. Kirkkoherra Ari Paavilainen toi sanoillaan joulun sydämiin. Maa on niin kaunis, lukiolaisten esittämänä.

 

 

 

 

 

Kirkon jälkeen juhla jatkui lukiolla, jossa syötiin puuroa ja seurattiin rennompaa ohjelmaa.

Apulaisrehtori Ilkka Naatulan ja muusikko Petteri Koskisen esitystä voit katsoa oheisesta linkistä.

 

 

 

 

 

 

Abiturienteilla isoja asioita mietittävänä ennen kevättä

 

Viimeistään joulukuussa abiturientit alkavat kiihkeästi lyödä lukkoon jatko-opintosuunnitelmiaan. Valintojen tekeminen ei ole helppoa, varsinkaan siksi, kun opetushallitus on jo viime vuonna lopettanut kaikki paperiset materiaalit tarjolla olevista koulutuksista ja valintaperusteista. Kaikki tieto on netissä eri järjestelmissä. Nuoret eivät  ole aivan sinuja sähköisten tietolähteiden kanssa. Korkeakoulujen sivuillakin vilisee asioita, joita ei heti hahmota nuorella päällä. Hakija joutuu tilaamaan jokaisesta korkeakoulusta hakijan oppaita, jos haluaa lukea paperiversioita valintaperusteista.

Tammikuussa alkavat jo ensimmäiset hakuajat jatko-opintopaikkoihin. Vieraskielisiin ammattikorkeakouluihin haetaan jo 7.1.- 11.2. 2014. Suomenkieliset ammattikorkeakoulut ja yliopistot ovat haussa 3.3. -1.4. Taideyliopistoon ja Tampereen yliopiston teatterityön koulutukseen hakuaika päättyy jo 14.3.

Vielä keväällä 2014 korkeakouluihin haetaan erillisissä hauissa: www.yliopistohaku.fi ja www.amkhaku.fi ja vieraskielisille ammattikorkeakoulukohteisiin haetaan www.admissions.fi -sivuilta.

Abiturientit saavat viimeistä kaertaa hakea moniin paikkoihin: ammattikorkeakoulukohteita voi hakea neljää suomenkielistä ja neljää englanninkielistä linjaa ja peräti vielä lisäksi voi hakea 9 yliopistokohdetta kerralla. Kesällä nuori voi saada useitakin opiskelupaikkakutsuja, joista hän sitten valitsee itselleen mieluisimman.

Syksystä 2014  korkeakouluhaut yhdistyvät samaan hakujärjestelmään ja hakija voi silloin enää hakea yhteensä kuutta kohdetta, jotka hänen täytyy osata laittaa mieluisuusjärjestykseen. Jatkossa hakija voi saada vain yhden paikan, johon hänen pisteensä riittävät. Kaikki haut ovat sitten jatkossa www.opintopolku.fi -sivuilla.

Pään vaivaa tuo vielä se, että kukaan ei oikein vielä osaa sanoa, miten ensikertalaiskiintiö vaikutta hakemismahdollisuuksiin jatkossa. Jo syksyn 2014 hauissa korkeakoulut voivat asettaa kiintiöt ensi kertaa korkeakoulupaikaa hakeville. Tämä ensikertalaiskiintiö saattaa jatkossa olla sitten pysyvä. Kiintiö merkitsee sellaista, että jo syksyllä -14 korkeakoulupaikan vastaanottanut ei ole enää 2015 kevään hauissa ensikertalainen ja näin hänen mahdollisuutensa koulutusalan vaihtamiseen vaikeutuu. Korkeakoulupaikan vastaanottanut hakee sitten jatkossa erillishauissa, jos hän haluaa vaihtaa alaa. Kuitenkaan korkeakoulut eivät ole vielä ilmoittaneet, käyttävätkö ne ensikertalaiskiiniöitä keväällä 2015

Vammalan lukiolla abiturienteille esitellään perinteiseen tapaan viikoittain  monia eri opiskelumahdollisuuksia, jotta viimeistään tässä talvella alkaisi jatko-opintoprosessointi, jos se ei ole vielä ollut käynnissä. Tietoiskut voivat helpottaa tuskaa, jota luonnollisesti valintojen edessä oleva joutuu potemaan.

Viime viikolla abiturienteille tarjottiin tietoa  Tampereen teknillisen yliopiston tarjonnasta ( Leena Jarkko), Tampereen yliopiston puheviestinnän ja kauppatieteen opiskelusta ( Heta Häkkinen) ja yleisesti yliopisto-opiskelusta ja Tamkin opinnoista erityisesti biotuote- ja prosessitekniikan opiskelusta ( Esa Väliaho).

 

 

 

 

 

Tänään 17.12. Vammalan lukiolla vierailivat Jyväskylän yliopistosta Helmi Ryösä, Turun yliopistosta Rosa Harsu, Porin yliopistokeskuksesta Hanna Pihlajamäki ja Eero Tiuttu ja Päivölän opistosta Inga-Liisa Humalamäki.

Helmi Ryösä kertoi aineenopettajakoulutuksesta ja kielten opiskelusta Jyväskylässä.

Rosa Harsu esitteli Turun yliopiston luokanopettajakoulutusta ja Turussa opiskelua.

 

 

 

 

 

Hanna Pihlajamäki kertoi Porin yliopistokeskuksesta, jossa toimii 4 eri yliopistoyksikköä. Hanna esitteli kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmaa, jossa hän opiskelee mm. digitaalisen median tutkimusta. Eero Tiuttu kertoi Porissa toimivan Turun yliopiston kauppatieteellisen yksikön mahdollisuuksista.

Pori on lähellä Sastamalaa ja siksi hyvä opiskelukohde Vammalan lukiosta lähteville. Porissa on varsin edullista elää ja kaikkialle pääsee pyörällä, kuten Eero totesi. Porin yliopistokeskuksesta on myös sijoituttu parhaiten työelämään yliopistojen vertailuissa. Samk toimii myös Porissa, joten sieltäkin voi jatko-opintopaikka löytyä. Satakunnan ammattikorkeakoulusta tulevat viestintuojat tammikuussa, samoin muutamasta muusta paikasta vielä.

Abiturientille on todella vallan mainio vaihtoehto hakeutua myös heti ylioppilasvuoden jälkeen kansanopistoon tai jonnekin muualle avoimen yliopiston opintoihin.

Päivölän kansanopistossa on esim. oikeustieteenlinja, luonnontieteenlinja( esim. lääketieteelliseen hakutuville), kasvatustieteenlinja, kuvataidelinja. Siellä on myös nopea ja heti työllistävä matkaopaskoulutus. Sisäoppilaitos tarjoaa avoimen yliopistn opintoja. Opiston ajaksi saa opintotukea ja voi suorittaa oikeita yliopisto-opintoja, joiden kautta voi päästä suoraan yliopistoon. Noin vuoden yliopisto-opintojen suoritukset avoimessa yliopistossa eivät syö yliopistoajan opintotukikuukausia. Kansanopistot ovat varmasti tulevan korkeakoulujen hakujärjestelmäuudistuksen  voittajia. Kansanopisto on mainio välivuosi, koska ne tarjoavat avoimen yliopiston opintoja.

Avoimen yliopiston opintoja voi tietenkin opiskella itse yliopistoissakin. Ne tarjoavat mahdollisuuden tutustua johonkin opintoalaan ja silti ei ole tarvinnut menettää ensikertalaishakijan statusta korkeakouluhaussa.

Vammalan lukion itsenäisyysjuhla oli lämminhenkinen

Vammalan lukio vietti itsenäisyysjuhlia perinteisen arvokkaasti. Tervehdyspuheen juhlassa piti oppilaskunnan puheenjohtaja Valtteri Seppälä. Veteraanien viestikapulan luovutus oli jälleen sykähdyttävä. Nuoret lukiolaiset antoivat vieraina olleille veteraaneille ruusutervehdyksen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Liisa Laikko ja Valtteri Seppälä ottavat vastaan abiturienteilta Eveliina Katajisto ja Olli-Pekka Palomäki veteraanien

viestikapulan.

Juhlan tunnelmaan voit päästä katsomalla oheisen linkin. Kuvien taustalla voitte kuulla lukion musiikkiryhmän esittämän kauniin laulun. Klikkaa itsenäisyysjuhlatunnelmaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lukiolainen Linnea Tokola taituroi  viulullaan juhlassa. Esityskappale oli Jean Sibeliuksen Romanssi F-duuri op. 78

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Opistoupseeri res.luutn. Pertti Hakanen piti juhlapuheen.